Kertomuksia ja kuvia 2017

 

SENORIITOJEN TOIMINTAA VUONNA 2017

Tammikuu 19 päivä

Tammikuisena päivänä kokoontui kaksikymmentäkuusi senoriittaa Kuusankosken Taideruukissa, kahvila Ruukittaressa. 

Kahvittelun jälkeen  oli mahdollisuus tutustua galleria Padossa Mika Honkalinnan luontokuviin
ja Jari Sirenin maalauksiin, sekä piipahtaa Ruukin puotiin ihastelemaan erilaisia käden taitojen tuotteita´.

Helmikuu

Nauruhermot pinnassa nautimme Utti-teatterin esityksestä
 - mistä rakkaus alkaa -
yhdeksäntoista senoriitan ja kolmen avecin voimin.

                                         EI HUONO!!

14.3. vierailu SuPer liiton toimistolla

Seitsemäntoista senoriittaa Elimäen Liikenteen bussilla, kuljettajana Tuomo Suurnäkki,
suuntasi kohti Superin toimistoa tiistaina 14.3.

 

Meidät vastaanotti järjestöasiantuntija Lauri Kämäri, joka kertoi meille työstään ja esitteli toimiston tiloja sekä muutamia työntekijöitä.

Puheenjohtaja Silja Paavola ehti myös kiireiltään meitä tervehtimään.
Maittavan lounaan jälkeen tapasimme vielä Elina Kiurun kehittämisyksiköstä.

Pasilasta suuntasimme Espooseen Lumenen tehtaanmyymälään ja poikkesimme vielä kauppakeskus Jumbossa

                                     Mukava päivä mukavassa seurassa


​26.4 Kahvila tapaaminen

Tämän kevään viimeinen tapaaminen oli,kauppakeskus Veturin Sinuhe-kahvilassa, jossa meitä oli 23.

 

Syyskausi aloitetaan 9.9. Kouvolan teatterissa satumaa-musikaalin merkeissä.

 

" Ota hyvä mieli auringosta, onnen korsi heinikosta, nosta ilonpilke silmäkulmaan."

 

                                                                         Hyvää kesää!

 

 Tästä lähtee syksykausi käyntiin

9.9 Teatteria

Kaksikymmentä senoriittaa nautti Kouvolan teatterin Satumaa-musikaalista
Teatterin jälkeen osa meistä söi mahansa täyteen Three Wings ravintolassa.
Ja mukava oli.

Lokakuun tapaaminen

Lokakuun kokoontumispaikkana oli Moision Taide- ja pitokartano Elimäellä.
Kartanon mamselli Anne Hasu kertoi kartanon historiasta ja matkailualan opiskelija
(nimi unohtui) viihdytti meitä kahdella laululla, säestäen itseään pianolla. 

 

Tutustuimme taidenäyttelyyn, jonka jälkeen nautimme maittavat kahvit/teet
lohivoileivän ja puolukkakääretortun kera.


Marrsakuun tapaamine

Mielenkiintoinen vierailu Kouvolan miljöö- ja radiomuseoon, päätti senoriittojen kauden.
Lisänä tunnelmassa oli kahvitteluhetki kahvila Onnenkukossa.


                  KIITOS VUODESTA 2017 ja HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2018
 

 

.